På svenska » In English » Yhteystiedot » Uutiskirje »

Takaisin tiedotteet-sivulle »


Lehdistötiedote 11.1.2012

Taloustutkimus: Billnäsin ruukin kehityshankkeilla yli 80 % tuki Raaseporissa

Kolme neljäsosaa haastatelluista uskoo hankkeiden parantavan kaupungin imagoa

Taloustutkimus Oy selvitti raaseporilaisten näkemyksiä Billnäsin ruukin kehityshankkeista haastattelemalla viime vuoden lopulla 250 Billnäsin, Karjaan ja Pohjan asukasta. Tulosten mukaan enemmistö uskoo hankkeiden vaikuttavan positiivisesti alueen yritystoimintaan, työllisyyteen, lähialueen asukkaiden elämään ja Raaseporin kaupungin imagoon.

Tutkimuksessa selvitettiin lähialueen asukkaiden näkemystä matkailupalvelujen kehittämisestä Raaseporissa yleisesti ja Billnäsin ruukin osalta tarkemmin. Lisäksi ihmisiltä kysyttiin myös näkemyksiä Fiskarsin ruukkialueen palvelutarjonnasta ja sen vaikutuksista, jotta näkemyksille saataisiin vertailukohta. Tutkimuksen lopussa vastaajille esitettiin joukko väitteitä Billnäsin ruukin kehityshankkeista ja pyydettiin ottamaan niihin kantaa. Lisäksi vastaajat saivat avointen kysymysten kautta esittää omia näkemyksiään Billnäsin ruukin kehityshankkeiden hyvistä ja huonoista puolista.

Vahva tuki, kohtuullinen tunnettuus

Tutkimuksen mukaan Billnäsin nykytila tunnetaan suunnilleen yhtä hyvin kuin Fiskarsin ruukkialueen palvelutarjontakin – yli 80 % vastanneista vakuutti tuntevansa molemmat hyvin tai erittäin hyvin. Billnäsin ruukin kehittämissuunnitelmat olivat myös tuttuja yli 80 %:lle billnäsiläistä, mutta Karjaalla ja Pohjassa tunnettuus laski alle 70 %:iin.
- Tässä on meillä viestinnällisesti kehittämistä. Toisaalta tulokseen täytyy olla tyytyväinen, Billnäsin ruukin omistaja Olli Muurainen toteaa.
- Esimerkiksi kaavoitus ja ruukkiasuntojen tulevaisuuteen liittyvä kunnallinen päätösprosessi, joilla molemmilla on merkittävä vaikutus ruukin kehitykseen, ovat tällä hetkellä kesken. Niillä on vaikutusta siihen, mitä pystymme viestimään.

Billnäsin ruukin kehityshankkeita tuntevien joukossa niiden positiivinen vaikutus niin työllisyyteen, yrittäjyyteen kuin Raaseporin kaupungin imagoonkin nähdään vahvana. Enemmistö uskoo myös hankkeiden vaikuttavan positiivisesti alueen asukkaiden elämään.
- Minusta erot kuvaavat enemmän muutosta hankkeen vaiheissa kuin suhtautumista itse hankkeeseen, Fiskarsissa kaikki on jo tehty, Billnäsissä suurin osa on vielä edessä. toteaa Taloustutkimus Oy:n Research Director Jari Pajunen.

Yrittäjän määrätietoisuus nähdään tärkeänä

Yli 60 % arvelee myös, että tulevien hotellin työntekijöiden olisi hyvä asua lähellä hotellia. Peräti 85 % vastanneista on joko täysin tai osittain sitä mieltä, että Billnäsin ruukkialueen kehittävän yrittäjän pitää olla määrätietoinen henkilö. Melkein yhtä moni eli 81 % vastanneista näkee Billnäsin ruukin kehittämisen pääosin myönteisenä asiana.
- Tutkimus osoittaa, että Billnäsin ruukin kehityshankkeiden vastustajien joukko on selvästi pienempi kuin mitä sen saama huomio antaa ymmärtää, Jari Pajunen toteaa.
- Enemmistö näkee hankkeet hyvänä asiana ja tuki on sitä vahvempaa, mitä paremmin hankkeet tunnetaan. Tutkimuksen tulokset vastaavat hyvin myös saamaamme suoraa palautetta. Olli Muurainen toteaa.

Lisää tutkimuksen tuloksia (pdf) »


Lisätietoja:

Jari Pajunen, Research Director, Taloustutkimus Oy
Puh. 040 556 9937, jari.pajunen@taloustutkimus.fi

Olli Muurainen, Billnäsin ruukki Oy, Yrittäjä
Puh. 050 555 1375, olli.muurainen@billnas.fi